sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kuusi kuvaa


Ensimmäinen kuva on otettu sillä hetkellä kun Ava jahtasi kissaa.

 

Toisen kuvan otin heti kun pyysin tytärtäni hymyilemään - hymyilessään hän siristää silmiään ja tuo viisi naskaliaan esiin.


Ennen kolmannen ja neljännen kuvan ottoa Leo sanoi äiti kuvaa minua kun olen näin ja samassa hän asettaa jalkansa asentoon ja poseeraa niin että jokainen sivu näkyy.


Viidenteen kuvaan yritin saada lapsukaiset kivasti vierekkäin, mutta kameraa karkuun juokseva Ava meni Leon selän taakse piiloon.


Kuudes kuva, noh pitäneenkö sitä edes selittää - torstaiselta kauppareissulta ostettu kynttilä jota voi polttaa ainoastaan lasten nukkuessa sillä Leon mielestä kynttilän voisi viedä lastenhuoneen lattialle palamaan.

Kuluneeseen viikkoon mahtuu:

neljä työvuoroa.

kaksi salitreeniä, ja yksi cycling-tunti.

tuhottoman kipeät kädet, kiitos torstaina saamani saliohjelman ensimmäisen osan jonka treenasin yhdessä personal trainerin kanssa. 

ovelle vastaan juoksevia, pusuttelevia lapsia.

rakkaita hetkiä lasten kanssa.

allekirjoittaneen kiukuttelua jokaisesta asiasta.

harmittelua kun en ole kerennyt ystäväni kanssa kahvitelemaan.

loputtoman pitkä tehtävälista, joka odottaa toteutusta.

monien tuntien shoppailu hetkiä.

kerhoilua sekä kevät kauden harrastuksiin ilmoittautumisia.

iltaisin Gorssip Girlin äärellä rentoutumista glögi kupin kanssa ja aamuisin lapsien koppaamista kainaloon.

Kulunut viikko on ollut kaikinpuolin kiireinen ja touhukas, mutta antoisa. Ensi viikosta on tulossa vielä touhukkaampi, sillä silloin allekirjoittaneen on käytävä neljästi treenaamassa salinpuolella ja kerran cycling - tunnilla, unohtamatta neljää työvuoroa, kerhopäiviä sekä puistoilua. Aika ei käy pitkäksi ja suunnittelua tämä vaatii, mutta onneksi lapset eivät osoita mieltään siitä että käyn töissä. Se nimittäin helpottaa arjen suunnittelua työvuoroineen sekä saleineen jo huomattavasti. Nyt yritän jaksaa katsoa Scandalin ja sitten on mentävä nukkumaan sillä aamulla herätyskello soi jo ennen puolta kuutta, jotta kerkeän salille ennen miehen töihin lähtöä. Hyvää yötä ihanaiset<3

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kiitollisuutta isästäni


Tänä päivänä, marraskuun toisena sunnuntaina jolloin kaunis sinivalkoinen lippu on salossa, voin rehellisesti kertoa että mulla on maailman paras isi.

Mun isi on ollut se joka opettaa kuorimaan perunoita. 

Mun isi opetti mulle matematiikkaa ja yhä tänä päivänä isi muistuttaa kuinka litratilavuuksia opetellessani väitin, että litran maitotölkissä on desimaitoa. En ollut kaikista fiksuimmista päästä matematiikassa enkä ole vielä tänäpäivänäkään, mutta siltin isillä riitti kärsivällisyyttä takoa päähäni matematiikan salat. 

Mun isi on se joka ajoi bobcatilla ja teki meille lumesta sohvia, ja lumilinnoja. 

Mun isi on ollut se, jolle olen saanut pikkutyttönä tehdä kampauksia mun pinneillä ja ponnareilla. 

Mun isi on aina tullut koulun kevät-, ja joulujuhliin. 

Mun isi antoi mulle ensimmäiseksi puhelimeksi Nokian tiiliskiven.

Mun isi ei koskaan käynyt nukkumaan ennen kuin kaikki oli tullut kotiin. Jos pääsin vasta yhdeltätoista Videovuokraamosta kotiin, niin isi oli kotona valvomassa ja kävi nukkumaan vasta kun ovipainui kiinni.



Mun isille pitää aina soittaa ennen kuin matka mökille alkaa ja kun sinne päästään, jotta isi tietää mun olevan turvallisesti perillä.

Mun isi laulaa usein autossa, ei sillä kauneimalla sulosoinullaan mutta tunteella kuitenkin.

Mun isi ei häpeile sitä mitä on, vaan on rehellisesti oma itsensä. 

Mun isi on ukki, jolle soitin ensimmäisenä kummankin lapseni syntymän jälkeen.

Mun isi on ukkiuden myötä muuttunut aika pehmoksi.

Mun isi on myös toisinaan aikamoinen jöröjukka, mutta leppyy aika nopeasti.

Mun isi peitteli mut pienempänä niin, peitosta tuli mulle merenneidon pyrstö.

Mun isi tekee parempaa ruokaa kuin teidän isit.

Mun isi on mulle tuki ja turva. 

Mun isille saa itkeä puhelimessa jos maailma kaatuu niskaan ja mun isille saa soittaa ihan koska vain, vaikka asiana olisi ainoastaan hölmäjä höpinöitä.

Mun isi on viettää aikuisiälläkin laatuaikaa lastensa kanssa.

Mun isi ei tuomitse, vaan antaa tilaa tehdä asiat omalla tavalla.



Mun isi on hauska ja huumorintajuinen, lapsiaan ja lapsenlapsiaan rakastava maailman paras isi. Jota kutsun aina yhdellä ja ainoalla sanalla, isi

Isi jota rakastan kuuhun ja takaisin. 

Isi jonka teini-iässä ollessani antamista tiukoista rajoista olen kiitollinen ja isi jonka ansioista olen tämmöinen kun nyt olen - välillä liian helposti suuttuva, jääräpäinen mutta rakastava ja toisia kunnioittava, kultalusikan saamisen eteen töitä tekevä sekä kohtelias, vanhempiaan arvostava ja pieniä aarteitaan yhtä tulisesti puolustava tytär.

Rakastan sinua isi ja kiitos, että olet 25-vuotta ollut elämässäni täysillä mukana. Kiitos, että olet siinä, läsnä tyttäresi ja lastenlastesi arjessa. Toivottavasti olet siinä vielä ainakin sata vuotta, toivottavasti et koskaan lähde ja toivottavasti näet joskus kun lapsenlapsesi saa lapsia,, jotta saat kokea isoukkiuden riemun. Hyvää isänpäivää rakas isi!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Hiljaisuuden takana

Valkoinen sykemittari odottaa yhä hyllyssä käyttöön pääsyä ja maanantaina alkanut ensimmäinen kausisuunnitelmallinen treeniviikko jäi vain haaveeksi. Ruokavalio on viimeisen viikon aikana ollut epäterveellisen epäsäännöllinen - batteryt tosin on yhä kaupassa, siitä pidän kiinni. Vaatetuksessa ei myös ole kehumista, mikäli miehen vaatehyllystä otettu valkoinen Converse t-paita ja mustat verkkarit (omat!), sekä makkaralla olevat villasukat eivät ole hitti tällä hetkellä. Yhtä nuutunut kuin allekirjoittanut on, niin on kotikin. Vasta tänään, leivänmurusten lähes kävellessä vastaan, otti mies imurin esiin sillä aikaa kun ensimmäistä kertaan sitten lähemmäs viikkoon teen alusta loppuun asti ruoan - lihapullia ja perunamuussia. Ulkoilut ovat jäänet ja tilalle on tullut dubloilla rakentelut, kirjojen lueskelu sekä Netflixin tarjonta. Jälkimmäinen eritoten allekirjoittaneelle, sillä kuluneen viikon aikana Gossip girl:stä, sarjasta mitä en ollut koskaan ennen katsonut, on katottu melkein kaksi kautta jo, joista ensimmäinen meni kivasti viikonlopun aikana.

Viikon aikana on juoksutettu mummia apteekissa, pappaa neuvolakuskina ja lasten vahtina, ystävää terveysasema kuskina sekä kauppareissu kaverina, ja jottei elämä liian tylsäksi kävisi niin tällä viikolla terveysasemalla on istuttu jo kahdesti. Viime viikolla kävimme siellä poitsun kanssa, jonka taannoin alkanut tauti helpotti täysin vasta sunnuntaina. Siinä missä Leo on täysin terveenä ja jaksaisi juosta tuhat kertaa talon ympäri, niin on allekirjoittanut miehensä kanssa sohvan pohjalla, yrittäen pitää lasten elämän mielenkiintoisena ja touhukkaana neljän seinän sisällä - siinä kohtuullisen hyvin onnistuen. Maanantaina miehellä todettiin keuhkokuume ja näin ollen isokarhu sairastaa vielä ensi viikon kotona, tautinsa kourissa. Jottei helpolla päästäisiin niin eilen kävin toisen pari tuntisen verran terveysasemalla, josta lähdin keuhkokuvien jälkeen apteekin kautta kotiin.

Olohuoneen lipaston päällä on kaksi apteekin pussia, toisessa on antibiootit keuhkokuumeeseen ja toisessa duactit, nenäsumutteet sekä poskiontelotulehduksen nunertavat antibiootit. Näillä komboilla olisi syytä tautien nujertua, mieheni tosin voi vielä hyvillä mielin sairastaa puolentoista viikon verran mutta allekirjoittaneen on päästävä maanantaina töihin - vaikka sitten pää kainalossa. Viime yönä sain jopa nukuttua suhteellisen kivasti enkä yskinyt keuhkojani pihalle joka viides minuutti. Yhä tosin yskityttää jos vähänkin alan rehkimään eikä aamuinen kerhoon kävely tehnyt ololle hyvää.

Jos tämän pari viikkoisen sairastelun jälkeen tämän perheen sairastelut olisi tältä vuodelta tässä. Ensi viikosta olisi kiva päästä normaaliin arkeen puistoilun sekä treenailun merkeissä. Kahvi hetkiä ystävän kanssa unohtamatta.

Viikossa pölyyntynyt läppärini saa mennä nyt kiinni, sillä päivän viimeinen antibiootti odottaa iltapalan kanssa. Hyvää yötä<3