keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Aamupala vinkki

Ennen kevättä, jolloin aloitin ensimmäisen projektini kehoni kanssa, söin päivän tärkeimmän aterian - aamupalan - huonosti. Söin kun muistin ja mitä käsiini kiireen keskellä, matkalla puistoon sain. Toisinaan se oli kaupan valmis jugurtti ja toisinaan taas pelkkä kaakao. Näillä eväillä ei päivän kuluessa pitkälle pötkitty, sillä usein (aina!) masuni ilmoitti nälästään jo puistoon päästyämme ja kiljuva nälkä raastoi korvia siinä vaiheessa kun kotona aloin lämmittämään lounasta itselleni ja Leolle. Näin ollen tietenkin tuli siinä sivussa naposteltua mitä käsiin sai, jotta kovin nälkä tulisi hetkellisesti taltutettua. Näillä eväillä menin aina alku kesään asti, jolloin silloinen personal trainerini tarttui heti tähän aamupala tottomuksiini.

Keväällä ja kesällä pidin aamupalaani tuhtina - pelkkä oma tekemä juoma tai maitorahka aamusta - mutta ojentaessani muutama viikko sitten ruokapäiväkirjani uudelle personal trainerille, tarttui hänkin aamupalaani heti. Juoma on hyvä, mutta siihen päälle vielä puuroa niin jaksat kolme tuntia kunnes syöt seuraavan kerran, kuului sanat pt:n suusta. Ensimmäiset kerran kun söin kuten hän käski niin en tiennyt mihin koloon laittaisin viimeisimmät puurolusikalliset ja puolikkaan lasillisen aamujuomaani. Olo oli sopivan täysi seuraavaan ruokailuhetkeen asti ja näillä eväillä olen muutamana aamuna mennyt eikä ole nälättänyt heti tunnin päästä, ja on itseasiassa, niin eilen kun maanantaina, sujunut aamutreeni yllättävän tehokaasti puurot masussa.

Tätä aamupala komboa vetäisen huiviini vielä muutamat päivät kunnes sähköpostiini napsahtaa excel-taulokko tekstitiedoston kanssa, jossa on kuuden viikon ohjeet syömiseeni. Huomenna meillä on pt:n kanssa tapaaminen, jonka aikana suunnitellaan tarkat treenipäivät joiden pohjalta ruokavaliooni tulee oikein laitettua tietyn treenipäivän syömiset.

Tällä viikolla olen kuitenkin aloitellut tätä ruokaprojektia jo katsomalla mitä suuhun laitan ja kävelemällä kaupassa nimeäni huutavien battery tölkkien ohitse. Lisäksi ruokaa on uponnut kolmen tunnin välein, suhteellisen terveellisesti ja oikea oppisesti. Oma toimisella ruokavalion tarkkailulla mennään vielä viikko, kunnes ei auta sortumiset eikä battery hampaan kolotukset.

Aamupalani:


Puuro:

1dl kaurahiutaleita
2dl vettä

Juoma:

n. 0,5dl mansikoita
1dl mustikoita
kourallinen kaurahiutaleita
250g maitorahkaa
hippasen yli 2dl mansikkakeittoa

Kaikki ainekset blenderiin ja herkullinen juoma on valmis! Nopeaa ja helppoa!

Millainen on sinun aamupalasi? Rentouttavaa keskiviikko iltaa<3

tiistai 28. lokakuuta 2014

Viikonlopun sairastupaa

Kipeä pieni poika<3
Matkustetaan kahdestaan Leon kanssa bussilla keskustaan, jossa käydään syömässä. Syömme ajan kanssa, ilman mitään kiirettä ja ihastelemme lastenateriassa tulevaa lelua. Käsi kädessä suunnataan pojan ensimmäiselle metro matkalle, kohti mummin työpaikkaa. Metrossa ihastellaan kaikkea uutta, niin vastaan tulevia metroja kuin matkalla näkyvää vettä. Metrolta matka jatkuu kävellen ja vastassa on mummi. Mummin työpaikan tupareille päästyämme, kierrämme jokaisen mummin työkaverin luona tervehtimässä ja esittelemässä työpaikalla tutuksi tullutta pientä hurmuria. Herkuttelemme, leikimme ja kuuntelemme satuja. Lopuksi istumme alas taikuri-esityksen pariin. Ennen iltapalaa suuntaamme autolla, kaupan kautta kotiin jossa käymme päivän läpi. Yöunille käydessä siintää mielessä mukava päivä, jonka sain viettää kahdestaan pojan kanssa.

Yllä olevan mukaisesti perjantain piti mennä mutta rullaa alaspäin, niin luet mitä todellisuudessa kävi.

Bussipysäkillä on hauska heitellä lehtiä ja kaupunkiin menevään bussiin hypätään käsikädessä. Bussimatkalla kolmevuotias valittelee kurkku kipuaan sekä meinaa torkkua vieressäni, vaikka oli juuri herännyt päikkäreiltää. Yllätyksenä vien hänet ennen metroon menoa ranskalaisille, joiden jonottaminen on tuskaa pojalla eikä hän omien sanojensa mukaan jaksa seistä. Syömme hyvin pikaisesti tai poika syö kaksi ranskalaista eikä jaksa enempää. Lähdemme kävelemään kohti metroa ja jo ulos päästyämme Leo haluaa syliin, sillä ei jaksa kävellä. Metrossa sensijaan ihastelee näkyvää vettä mutta asemalta ulos päästyä haluaa takaisin syliin. Muutaman minuutin kävelyn jälkeen olemme mummin työpaikalla, jossa Leo jaksaa esittää reipasta poikaa yhdelle mummin työkavereista. Ulkovaatteet pois ja takaisin äidin syliin - kävely ei oikein nappaa. Dublo leikit taittuu mummin ja mummin työkavereiden kanssa, mutta ruoka eikä herkut maistu. Taikuri-esitys kiinnostaa, mutta alle viisi minuuttia sen alkamisesta Leo alkaa itkemään pääkipuaan ja käy penkille makaamaan - istuminen taitaa tehdä kipeää.

Kannan itkuisen pojan autoon, jossa hän nukahtaa heti. Melkein kotikulmilla ollessamme poika havahtuu siihen, että yökkänä tulee ja niin sitä kurottaudutaan takapenkille, peppu pystyssä ja äitini varoitellessa jokaisesta töyssystä. Muovipussi kiinni, vyö takaisin kiinni ja sekuntti, niin poika nukkuu taas. Kotipihalla vastaan tulee isimies, joka saa osakseen kantaa päivänruokalistalla varustetun turvaistuimen samalla kun torkkuva poika on sylissäni. Vaatteet vaihtoon, huikka vettä ja vuorokauden mittainen unen jakso alkaa.

Aina ei mene niinkuin ajattelisi. Kuumeinen poika yhä sairastaa ja huomenna aamusta taidetaan suunnata tohtorille - ihan vaan varmuuden vuoksi. Tänään ja eilen hän on jaksanut olla hieman hereillä, kun taas perjantai illasta sunnuntai aamun hän nukkui lähes taukoamatta, ollen yhteensä puolituntia hereillä tuona aikana. Tapahtuma rikkaasta viikonlopusta tuli hetkessä sairastupa, jonka petivaatteita on naapuritalon mummi hakenut ja jonne ollaan yritetty ostaa vaikka mitä maukasta syötävää, ja juotavaa jotta pojan masuun menisi edes jotain. Neljän päivän sairastelun aikana alas on mennyt hyvin niukasti ruokaa ja rutkasti maitoa - edes vesi taikka mehu eivät kelpaa, iltapalasta puhumattakaan. Huomen aamusta soitto kerhoon, että meillä sairastetaan ja peukut pystyyn että yskän puuskat ja kolmekasin kuume lähtisi yhtä nopeasti pois kun tulivatkin.

Näin se pöpö-kausi taas iski, jo toistamiseen parin kuukauden sisällä. Vitamiinia nassuun ja toivotaan, että tämän syksyn sairastelut olisi tässä. Ollaanhan teillä terveinä?

perjantai 24. lokakuuta 2014

Imetyksen taival päättyi


Syyskuussa, Avan ollessa vuoden ikäinen, jätin päiväuni maidon pois ja silloin aikeissani oli jättää myös samalla rytinällä iltauni-, sekä yömaidottelu iltatöiden vuoksi. Näin ei kuitenkaan tarvinut tehdä sillä sainkin iltatöiden sijasta päivävuoroja, joten pidin Avan vielä hetken iltamaidolla. Oli ihana iltaisin tulla töistä kotiin ja napana pieni pampula syliin, johon hän nukahti aina tyytyväisenä. Tuntui myös haikealta jättää taakseen yksi iso taipale ja näinollen pidin vielä hetken iltamaidottelua. Yöheräämiset Ava lopetti melkein heti kun päiväunimaito jäi pois ja noin kolme viikkoa pampula on nukkunut yönsä heräämättä, mikä on aivan huikeaa! Viimeksi reilu vuosi sitten nukuin kokonaisia yöunia, joten kun heräsin eräänä aamuna seiskalta siihen että neiti ei ollut herännyt yöllä kertaakaan, niin olo oli aivan mahtava.

Viikon mittainen pyörähdys työelämässä jatkuu kuitenkin himpun verran pidemmälle ja tästä syystä Avan maidottelu on pakko jättää. Keräsin edeltävänä viikonloppuna voimia siihen, että sunnuntai-iltana suorittamani iltaimetys olisi minun ja Avan imetys taipaleen viimeinen kerta. Valmistauduin maanantai-iltana henkisesti monen tunnin sydäntä raastavaan huutoon, sillä kuvittelin imetyksen huuruisessa päässäni että tissistä vieroittaminen olisi jotain ihan kamalaa. Lisäksi en jaksanut uskoa, että iltamaidosta erkaantuminen menisi yhtä helposti kuin päiväunimaidosta. Maalasin yksinäni piruja seinille ja mieheni kaivoi kaapistaan kuullokkeet siltä varalta, että Ava täräyttäisi äänensä koko naapuruston kuulolle.


Mutta mitäpä korvani kuulivatkaan maanantaina, kymmentä yli kahdeksan illalla? Hiljaisuuden. Täydellistä unta nukkuva pampula nukahti alle kymmenessä minuutissa, masun silitykseen. Tassutus menetelmä toimi siis Avalla yhtä loistavasti kuin taannoin Leolla. Vielä helpommin meni tiistaina, jolloin riitti että neidin päälle laittoi vain peiton ja antoi pupun kainaloon. Eilen illalla puolestaan pampula nukahti syliini samalla sekunnilla kun valot sammutettua sanoin yöunille toivotukset (joka on oikeasti aika pitkä litania mitä sanon lapsille joka ilta ennen nukkumaan menoa, muttei kuitenkaan romaanin mittainen jotta siihen voisi oikeasti nukahtaa) ja niin sain siirtää sänkyyn syliini nukahtaneen Avan.

Tämän viikon Ava on nukkunut ilta kahdeksasta aamu seitsemään inahtamatta kertaakaan. Toivotaan, että yhtä helppo meininki jatkuu eikä tulisi takapakkia tässä asiassa. Taisi olla imetyksen lopettaminen Avalle allekirjoittanutta helpompaa, sillä olin aika haikein mielin kun jätin taakseni vauvavuoden taipaleen lopullisesti. Tässä se nyt oli, maitobaarini on suljettu eikä seuraavaa avoinna oloa tule näkymään. Vielä kerran, haikeaa - ei Avalle, joka mielellään juo nokkamukistaan maidon ja tankaa iltaisin järkyttävän määrän puuroa hedelmäsoseella, vaan allekirjoittaneelle joka olisi vielä voinut jatkaa yhteistä iltahetkeä.


Kuulisin mielelläni muiden ajatuksia siitä kun imetys on loppunut - jäikö haikea olo vai oliko se helpotus? Minkä ikäinen beibisi oli imetyksen loputtua?