maanantai 8. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän anteeksiantoa

Sen sijaan, että voisin aloittaa lähes kuukauden mittaisen hiljaiselon kuulumisilla niin päätin aloittaa tämän syvällisemmällä aiheella - kuulumiset tulee perässä sitten.

Itsenäisyyspäivänä soitin ensimmäistä kertaa vuoteen ja neljään kuukauteen henkilölle joka aiheutti tuskan ylleni, ja en valehtele kun sanon puhelimen toisessa päässä olevan iloinen ääni. Vuoden ajan olen pitänyt vihaa yllä ja sulkenut hänet pois elämästämme, puhumatta hänestä edes lapsilleni. Lauantaina päätin kuitenkin hellittää vihaani, päästää sen taakan pois harteiltani ja niinpä isälläni ollessa tartuin isäni puhelimeen ja pyysin häntä kylään. Vastaus oli empimättä myöntävä ja kului alle tunti soitostani, niin ovikello soi - hän oli oven takana kummipoikani kanssa.

Vaikka viimeisillä raskaana ollessani jalat pettivät alta hänen teon jälkeen enkä sillä hetkellä kuvitellut koskaan voivani kohtaa häntä, koin nyt olevani valmis siihen. En silloin antanut hänelle anteeksi aiheuttamaansa tuskaa enkä sitä kuinka olen joka päivä yrittänyt elää asian kanssa, jonka tuska alkoi vasta ennen kesää helpottamaan. Vasta kun pääsin asiasta puhumaan ystävän kanssa, kertomaan asiasta niiden oikeilla nimillä koin että kyllä tämä tästä helpottaa. Ehkä maailman törkein temppu alkoi loppu kesästä, tulevaisuutta ajatellessa, tuntumaan asialta joka ei enään pyörinyt mielessäni kahtakymmentäneljää tuntia vuorokaudessa. Toki se oli ja on yhä asia jota pysty millään perumaan, mutta samalla se on asia ja teko jota ilman en välttämättä olisi saanut kokea kaikkea mitä olen saanut viime aikoina kokea - ilman sitä en välttämättä olisi ostanut asuntoa enkä enään tuntenut perhosia vatsassa.

Niin hullulta kuin se kuullostaa, niin jokaisella teolla on tarkoituksensa. Niin oli tälläkin. Vaikka tämä teko satutti ja romautti maailmani, niin siitä huolimatta tämän oli varmasti tarkoitus tapahtua. Hänen teolla ei ollut järkevää tarkoitusperää, mutta ei kaikilla teoilla aina olekkaan ja siitä huolimatta haluan vielä kyetä elämään yhdessä ja puhumaan samanlailla kuten lauantaina puhuttiin, ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn. Onhan hän kuitenkin jollain tasolla tärkeä minulle vaikka hän ei aina ajattelekkaan tekosiaan, kuten ei viime syksynäkään ajatellut.

Kun hän soitti teostaan ja romahdin maahan, niin en edes muista pyysikö hän anteeksi tekosiaan. Jos pyysi, niin olen ollut niin kyyneleiden vallassa etten muista mutta luotan siihen, että hän pyytää uudestaan anteeksi, ja kun näin toivottavasti käy niin tulen sanomaan hänelle saat anteeksi.

Kivaa viikon alkua ja kuulumisia on tulossa pikinmiten<3!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kuusi kuvaa


Ensimmäinen kuva on otettu sillä hetkellä kun Ava jahtasi kissaa.

 

Toisen kuvan otin heti kun pyysin tytärtäni hymyilemään - hymyilessään hän siristää silmiään ja tuo viisi naskaliaan esiin.


Ennen kolmannen ja neljännen kuvan ottoa Leo sanoi äiti kuvaa minua kun olen näin ja samassa hän asettaa jalkansa asentoon ja poseeraa niin että jokainen sivu näkyy.


Viidenteen kuvaan yritin saada lapsukaiset kivasti vierekkäin, mutta kameraa karkuun juokseva Ava meni Leon selän taakse piiloon.


Kuudes kuva, noh pitäneenkö sitä edes selittää - torstaiselta kauppareissulta ostettu kynttilä jota voi polttaa ainoastaan lasten nukkuessa sillä Leon mielestä kynttilän voisi viedä lastenhuoneen lattialle palamaan.

Kuluneeseen viikkoon mahtuu:

neljä työvuoroa.

kaksi salitreeniä, ja yksi cycling-tunti.

tuhottoman kipeät kädet, kiitos torstaina saamani saliohjelman ensimmäisen osan jonka treenasin yhdessä personal trainerin kanssa. 

ovelle vastaan juoksevia, pusuttelevia lapsia.

rakkaita hetkiä lasten kanssa.

allekirjoittaneen kiukuttelua jokaisesta asiasta.

harmittelua kun en ole kerennyt ystäväni kanssa kahvitelemaan.

loputtoman pitkä tehtävälista, joka odottaa toteutusta.

monien tuntien shoppailu hetkiä.

kerhoilua sekä kevät kauden harrastuksiin ilmoittautumisia.

iltaisin Gorssip Girlin äärellä rentoutumista glögi kupin kanssa ja aamuisin lapsien koppaamista kainaloon.

Kulunut viikko on ollut kaikinpuolin kiireinen ja touhukas, mutta antoisa. Ensi viikosta on tulossa vielä touhukkaampi, sillä silloin allekirjoittaneen on käytävä neljästi treenaamassa salinpuolella ja kerran cycling - tunnilla, unohtamatta neljää työvuoroa, kerhopäiviä sekä puistoilua. Aika ei käy pitkäksi ja suunnittelua tämä vaatii, mutta onneksi lapset eivät osoita mieltään siitä että käyn töissä. Se nimittäin helpottaa arjen suunnittelua työvuoroineen sekä saleineen jo huomattavasti. Nyt yritän jaksaa katsoa Scandalin ja sitten on mentävä nukkumaan sillä aamulla herätyskello soi jo ennen puolta kuutta, jotta kerkeän salille ennen miehen töihin lähtöä. Hyvää yötä ihanaiset<3

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kiitollisuutta isästäni


Tänä päivänä, marraskuun toisena sunnuntaina jolloin kaunis sinivalkoinen lippu on salossa, voin rehellisesti kertoa että mulla on maailman paras isi.

Mun isi on ollut se joka opettaa kuorimaan perunoita. 

Mun isi opetti mulle matematiikkaa ja yhä tänä päivänä isi muistuttaa kuinka litratilavuuksia opetellessani väitin, että litran maitotölkissä on desimaitoa. En ollut kaikista fiksuimmista päästä matematiikassa enkä ole vielä tänäpäivänäkään, mutta siltin isillä riitti kärsivällisyyttä takoa päähäni matematiikan salat. 

Mun isi on se joka ajoi bobcatilla ja teki meille lumesta sohvia, ja lumilinnoja. 

Mun isi on ollut se, jolle olen saanut pikkutyttönä tehdä kampauksia mun pinneillä ja ponnareilla. 

Mun isi on aina tullut koulun kevät-, ja joulujuhliin. 

Mun isi antoi mulle ensimmäiseksi puhelimeksi Nokian tiiliskiven.

Mun isi ei koskaan käynyt nukkumaan ennen kuin kaikki oli tullut kotiin. Jos pääsin vasta yhdeltätoista Videovuokraamosta kotiin, niin isi oli kotona valvomassa ja kävi nukkumaan vasta kun ovipainui kiinni.



Mun isille pitää aina soittaa ennen kuin matka mökille alkaa ja kun sinne päästään, jotta isi tietää mun olevan turvallisesti perillä.

Mun isi laulaa usein autossa, ei sillä kauneimalla sulosoinullaan mutta tunteella kuitenkin.

Mun isi ei häpeile sitä mitä on, vaan on rehellisesti oma itsensä. 

Mun isi on ukki, jolle soitin ensimmäisenä kummankin lapseni syntymän jälkeen.

Mun isi on ukkiuden myötä muuttunut aika pehmoksi.

Mun isi on myös toisinaan aikamoinen jöröjukka, mutta leppyy aika nopeasti.

Mun isi peitteli mut pienempänä niin, peitosta tuli mulle merenneidon pyrstö.

Mun isi tekee parempaa ruokaa kuin teidän isit.

Mun isi on mulle tuki ja turva. 

Mun isille saa itkeä puhelimessa jos maailma kaatuu niskaan ja mun isille saa soittaa ihan koska vain, vaikka asiana olisi ainoastaan hölmäjä höpinöitä.

Mun isi on viettää aikuisiälläkin laatuaikaa lastensa kanssa.

Mun isi ei tuomitse, vaan antaa tilaa tehdä asiat omalla tavalla.



Mun isi on hauska ja huumorintajuinen, lapsiaan ja lapsenlapsiaan rakastava maailman paras isi. Jota kutsun aina yhdellä ja ainoalla sanalla, isi

Isi jota rakastan kuuhun ja takaisin. 

Isi jonka teini-iässä ollessani antamista tiukoista rajoista olen kiitollinen ja isi jonka ansioista olen tämmöinen kun nyt olen - välillä liian helposti suuttuva, jääräpäinen mutta rakastava ja toisia kunnioittava, kultalusikan saamisen eteen töitä tekevä sekä kohtelias, vanhempiaan arvostava ja pieniä aarteitaan yhtä tulisesti puolustava tytär.

Rakastan sinua isi ja kiitos, että olet 25-vuotta ollut elämässäni täysillä mukana. Kiitos, että olet siinä, läsnä tyttäresi ja lastenlastesi arjessa. Toivottavasti olet siinä vielä ainakin sata vuotta, toivottavasti et koskaan lähde ja toivottavasti näet joskus kun lapsenlapsesi saa lapsia,, jotta saat kokea isoukkiuden riemun. Hyvää isänpäivää rakas isi!